Merinosta bambuun

Olen huomannut, että järjellä ei ole mitään tekemistä pukeutumisen kanssa, ainakaan minun (naisten) logiikallani. Toisaalta, ei sillä kalenterillakaan ole paljoa painoa. Mistä ihmeestä ne ideat tulevat, sitä olen tässä viime päivinä miettinyt.

Koska tässä ollaan kauppiaan hommissa, niin tietysti mietin, miten te meidän asiakkaamme elätte, mitä pukeutumiseen liittyviä tarpeita teillä on elämässänne. Mietin niitä siksi, jotta täältä Kangasalta voitaisiin teitä vähän jelppiä.

Koska suurin osa asiakkaistamme on naisia, olen keskittynyt omiin ajatuksiini oikein luvan kanssa. Olen havainnoinut, mitä ne huomaamattomat ajatukset ovat, joita päässä vilahtelee. Haastattelen myös ympäristöäni uupumukseen saakka. 

Meillä on tiimissä erilaisia ihmisiä, erilaisia elämäntilanteita ja sepä onkin kiinnostavaa! Mervi elää perhearkea teineineen, Jonnalla on nuoruuden parhaat vuodet käynnissä ja odottaa festarikesää. Anni on pikkulapsiarjen keskellä ja Ruusalla aikuisen naisen harrasteet ja koiramammaelämä. Pia asuu kaukana pääkaupungista, itse tallaan mielelläni juuri niitä lämmitettyjä jalkakäytäviä. Miesten elämästä opin Markun, mieheni, kautta. Ja kyllä, meille kylään tulevat miehet joutuvat aika yksityiskohtaisiin kalsarikysymyksiin minulle vastaamaan. 

Tällä viikolla heräsin siihen, että tämä villasesonki on jotenkin tulossa päätökseen. Ilman lämpötilasta riippumatta on aamulla bambupitkikset tai leggingsit paljon kiinnostavammat kuin merinosilkkiset. Se ei tarkoita, että en sujahtaisi villaisiin pitkiksiin kun menemme ulkoilemaan. Mutta kun arkiaamuna mietin, mitä laittasin tänään päälle, niin joku mantelitumake kuiskailee minulle: “Bambu, bambu.” 

Järjellähän tässä ei ole mitään sijaa. Kuiskailija, oli se sitten se tumake tai vaikka oma mielikuvitukseni hahmo, ei katso lämpömittaria. Tulee vaan sellainen olo. 

Sellainen olo on se hassu tunne kesäkuussa, kun alkaa katselemaan mansikoita sillä silmällä, koska kohta on sesongin alku. Kun caprit kutsuvat helmikuussa, vaikka on ihan yhtä lämmin/kylmä kun syyskuussa, mutta syyskuussapa tuntuu, että ilma vaatii jo villapaidan. Valkoinen, ja kaikki muutkin värit kuin musta, ovat silmään sopivia raikkaita ja kivoja. Nythän tekee mieli kirkasta vihreää tai vaaleita sinisiä ja tummansinisiä housuja mustien sijaan. Muistelepa loka–marraskuuta (joka on ’vastakkaisella puolella’ vuodenkierrossa, yhtä kaukana talvipäivän tasauksesta kuin nyt ollaan) ja sitä, miten teki mieli sytyttää kynttilöitä, laittaa päälle luumun väriä, suklaanruskeaa  ja joulunpunaista. Ei tee nyt mieli, eihän? Olen jo kevät mielessä muistellut, millaisia mekkoja sitä omistankaan. Omasta vaatekaapistakin tekee löytöjä kunhan on riittävän huono muisti! 

Hassuja ajatuksia nousee mieleen kun vähän pysähtyy niitä kuuntelemaan. Anna minulle vertaistukea, tunnistatko sinä itsesi tästä ajattelusta, bambun kutsusta ja vähän värienkin? Vai olenkohan vaan minä jotenkin sekaisin? 

Ei voi tietää jos ei kysy. 

Terveisin,
Kati