MATERIAALIT

Haluamme olla läpinäkyviä tekemisessämme

Me haluamme olla läpinäkyviä sinulle päin kaikessa mitä teemme. Kerromme kuten asiat on. Kaikki ei ole vielä ihan täydellistä, mutta joskus pienetkin askeleet oikeaan suuntaan vievät aikaa myöten maaliin.

Langasta neulokseksi 

Langat tulevat meille vain vastuullisilta ja tarkoin valituilta toimittajilta. Langoista me teemme erilaisia joustavia neuloksia, joista ompelemme esimerkiksi ikisuosittuja laamapaitoja ja merinosilkkisiä Klassikoita.

Olemme kehittäneet vaatteissa käytettävien neulosten tuntua, kestävyyttä ja vastuullisuutta jo sadan vuoden ajan. Tuotteissa meille on tärkeintä niiden pehmeys, mukavuus ja kestävyys. Ja se, että tiedämme kuka ne tekee ja missä oloissa. Jos emme jotain osaa riittävän hyvin, niin annamme sen huippuosaajille tehtäväksi. Käyttämämme bambuneulos valmistetaankin kumppanimme tehtaalla.

Valitsemme aina luonnollista alkuperää olevia materiaaleja, jos ne ovat suunniteltuun käyttöön parhaiten soveltuvia. Luonnollista alkuperää olevat materiaalit ovat lopulta palautettavissa takaisin luonnon kiertoon. Niistä ei myöskään irtoa ympäristölle ja eläville olennoille haitallista mikromuovia.

Vastuullisin teko olisi lopettaa vaatteiden valmistus kokonaan, mutta täällä pohjolan perukoilla ei oikein ilmankaan pärjää. Siksi haluamme tarjota sen vastuullisemman, kestävämmän ja kotimaisen vaihtoehdon ympäristöä ylikuormittavan pikamuodin tilalle.

Merinosilkki

Ostamme käyttämämme merinosilkkilangat yhteistyökumppaneiltamme Saksasta ja Italiasta. He puolestaan kehräävät langat raaka-aineista, joista merkittävä osa tulee Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Etelä-Amerikan maista, mm. Argentiinasta. Me ostamme langat EU:n sisältä siksi, että voimme luottaa yhteistyökumppaneiden toimivan unionin säännösten mukaisesti.

Merinosilkkilankamme sekoitussuhde on 85 prosenttia merinovillaa ja 15 prosenttia silkkiä. Langat ostamme Südwollelta ja Filiviviltä Euroopasta. Silkki on peräisin Kiinasta. Silkin tuotantoprosessi on avattu tässä dokumentissa: How is Silk Made. Dokumentin kuvaama prosessi on yhteistyökumppaneidemme vahvistama. Käyttämämme silkki eroaa dokumentissa kuvatusta vain siinä, että valmistaja pystyy hyödyntämään tuotannossaan silkin kelaukseen soveltumattomat kokongit. Hylätyistä kokongeista valmistaja tekee katkokuitua, joka voidaan sekoittaa villan kanssa. Langan silkkiosuutta ei ole sertifioitu. 

Langat ovat Ökotex-sertifioituja.

Tam Silkin merinosilkkineuloksen sidos on 1×1 ribb, neliömassa 160 g/m2. Merinosilkkilangan ostamme Euroopasta Südwollelta (Saksa) ja Filiviviltä (Italia). Villan hienous on 19,2 mikronia ja kaikki villa, jonka hienous on pienempi kuin 23 mikronia, luokitellaan merinoksi. Tam Silkin villa on siis aina merinoa. Lisäksi villa, jonka hienous on pienempi kuin 19,5 mikronia, katsotaan superhienoksi (superfine). 

Vuodesta 2019 lähtien olemme ostaneet vain villalankoja, joiden toimittaja pystyy lupaamaan niiden olevan mulesing-vapaita. Me näemme mulesing-menetelmän eläinrääkkäyksenä, emmekä käytä sellaista materiaalia, jonka valmistus on vaatinut kyseistä toimenpidettä. 

Kaikki käyttämämme neulokset tehdään meillä Kangasalla, omilla neuloskoneillamme.

Neulomisen jälkeen neulos pestään ja tarvittaessa myös värjätään. Pyrimme ostamaan lankamme valmiiksi värjättyinä jotta lopputulos on tasaisempi ja laadukkaampi.  Pesu tehdään siksi, että neuloksen ominaisuudet muuttuvat ensimmäisessä pesussa: neulos pehmenee ja kutistuu. Näin asiakas saa tuotteen, jonka ominaisuudet eivät muutu ensimmäisessä kotipesussa.

Lue lisää merinovillasta

Merinovilla

Ostamme käyttämämme merinosilkkilangat yhteistyökumppaneiltamme Saksasta ja Italiasta. He puolestaan kehräävät langat raaka-aineista, joista merkittävä osa tulee Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Etelä-Amerikan maista, mm. Argentiinasta. Me ostamme langat EU:n sisältä siksi, että voimme luottaa yhteistyökumppaneiden toimivan unionin säännösten mukaisesti.

Langat ovat Ökotex-sertifioituja.

Merinovillalankamme on 100 % merinovillaa.

Tam Silkin merinovillaneuloksen sidos on 1×1 ribb, neliömassa 160 g/m2. Merinovaillalangan ostamme Euroopasta Südwollelta (Saksa) ja Filiviviältä (Italia). Villan hienous on 19,2 mikronia ja kaikki villa, jonka hienous on pienempi kuin 23 mikronia, luokitellaan merinoksi. Tam Silkin villa on siis aina merinoa. Lisäksi villa, jonka hienous on pienempi kuin 19,5 mikronia, katsotaan superhienoksi (superfine). 

Vuodesta 2019 lähtien olemme ostaneet vain villalankoja, joiden toimittaja pystyy lupaamaan niiden olevan mulesing-vapaita. Me näemme mulesing-menetelmän eläinrääkkäyksenä, emmekä käytä sellaista materiaalia, jonka valmistus on vaatinut kyseistä toimenpidettä. 

Kaikki käyttämämme neulokset tehdään meillä Kangasalla,  omilla neuloskoneillamme.

Neulomisen jälkeen neulos pestään ja mahdolliseti myös värjätään. Pyrimme ostamaan lankamme valmiiksi värjättyinä jotta lopputulos on tasaisempi ja laadukkaampi.  Pesu tehdään siksi, että neuloksen ominaisuudet muuttuvat ensimmäisessä pesussa: neulos pehmenee ja kutistuu. Näin asiakas saa tuotteen, jonka ominaisuudet eivät muutu ensimmäisessä kotipesussa. 

Bambu

Bambu on materiaalina kestävä, stabiili ja luja. Se on erittäin imukykyinen ja hengittävä. Antistaattisuutensa ja pehmeytensä vuoksi se on miellyttävä käytössä. Bambu sopii herkkäihoisille käyttäjille, sillä materiaali on allergisoimaton sekä biologisesti hajoava. 

Bambuviskoosi on selluloosamuuntokuitu, jolle ominaista on pehmeys. Bambuneulos tulee meille valmiina neuloksena. Ostamme sen Ranskasta tai Virosta pitkäaikaisilta yhteistyökumppaneiltamme.

Lue lisää bambusta

Puuvilla

Puuvilla on materiaalina kestävä, hengittävä ja ihoa vasten miellyttävän tuntuinen. Se sopii hyvin myös herkälle iholle. Puuvilla on helppohoitoinen ja kestää korkeitakin pesulämpötiloja. 

Meille puuvilla tulee värjäämättömänä 100 % puuvillaisena lankana. Neulomme sen neulokseksi itse.

Käyttämällämme puuvillalla on GOTS-sertifikaatti, joka varmistaa langan valmistuksen olevan ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. 

Lue lisää puuvillasta

Kysy meiltä

Voit olla yhteydessä asiakaspalveluumme tämän lomakkeen kautta.